RATKAISUKESKEINEN KUVATAIDETERAPIA


Taidekuva, jossa nainen pitelee mekonhelmaa lumisessa maisemassa

KAIPAATKO TUKEA ELÄMÄN HAASTEISIIN, ARJESSA JAKSAMISEEN TAI ITSESI SYVEMPÄÄN YMMÄRTÄMISEEN? KOETKO OLEVASI JUMISSA JONKIN AJATUKSEN, TUNTEEN TAI TILANTEEN KANSSA?

Piirros, jossa naisen päästä lähtee kukkia, kasveja ja perhosia

“Syvästi tunteitaan analysoivana ihmisenä oli pysäyttävää maalausten avulla nähdä, miten paljon sanoja laajempi on sisäinen maailmani. Matka yhdessä terapeuttini kanssa antoi minulle mahdollisuuden nähdä itseni omien uskomusteni ulkopuolelta.”

Palaute ratkaisukeskeisestä kuvataideterapiasta Ratkaisukeskeisen kuvataideterapian oppikirja, Jari Salmela & Hannele Ala-Keskinen

KUVA KERTOO ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA

Paperille muodostuu usein sellaisia ajatuksia ja asioita, joita et välttämättä osaa tai halua sanoa ääneen. Kuvien tekeminen on hyvin voimakas ja voimaannuttava tapa tuoda selkeyttä omaan elämään ja omiin tavoitteisiin.

Kuvataideterapeutti pitelee siveltimiä kasvojen edessä

LUOVAN TYÖSKENTELYN LISÄKSI TÄRKEÄSSÄ OSASSA TERAPIAA OVAT ERILAISET KYSYMYKSET JA HARJOITUKSET

Ratkaisukeskeisessä kuvataideterapiassa yhdistyvät ratkaisukeskeinen viitekehys ja taideterapeuttiset menetelmät.

Taiteellinen tuotos toimii terapiassa vuorovaikutuksen tukijana ja uusia näkökulmia avaavana tekijänä, eikä teoksen esteettisyydellä tai kauneudella ei ole terapiassa mitään merkitystä.

Taidemateriaalien lisäksi ( esim. peitevärit, vesivärit, vahaliidut, kuiva- ja öljypastellit, hiili, valmiit kuvat, savi) käytän terapiassa erilaisia mielikuvaharjoituksia, kirjoittamista sekä muita tilnteeseesi sopivia menetelmiä.

Kuvataideterapeutti pitelee akryylivärituubia kasvojen edessä

KENELLE RATKAISUKESKEINEN KUVATAIDETERAPIA SOPII?

Tullaksesi Ratkaisukeskeiseen kuvataideterapiaan, sinun ei tarvitse osata piirtää, eikä sinulla tarvitse olla minkäänlaista kokemusta taiteen tekemisestä. Terapiassa kuva toimii keskustelun välineenä, eikä kuvia koskaan analysoida teknisesti tai taiteen näkökulmasta. Parhaimmassa tapauksessa voit kuitenkin saada itsellesi ihanan ja luovan harrastuksen esimerkiksi taidepäiväkirjan pitämisestä. 

Ratkaisukeskeisen taideterapian avulla voidaan käsitellä mitä tahansa ongelmalliseksi koettua asiaa, tunnetta tai tilannetta sen koosta riippumatta.

Ratkaisukeskeinen kuvataideterapia sopii mainiosti myös yksilötyönohjauksen välineeksi.

mitä saat?

  • Syvemmän yhteyden itseesi, tunteisiisi ja tarpeisiisi

  • Ymmärryksen muutoksesta, joka elämässäsi on mahdollista

  • uusia inspiroivia tavoitteita sekä konreettiset askeleet niitä kohti

  • oivalluksia sekä konkreettisia välineitä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tueksi

  • uusia ajatusmalleja rajoittavien uskomuksien tilalle

Piirros käsistä, jotka pitelevät kyntilää

KUVATAIDE-TERAPIA sopii sinulle, joka…

  • Olet valmis etsimään ratkaisuja elämäsi tilanteisiin, joihin toivot muutosta

  • Olet valmis tekemään tarvittavia muutoksia itse

  • Haluat löytää uusia näkökulmia asioihin tai tilanteisiin omassa elämässäsi tai sen osa-alueilla

  • Haluat panostaa omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiisi

  • Haluat heittäytyä luovuuden äärelle tai haluat haastaa itseäsi sen kanssa

Piirros kädestä, joka leikkii leikkitraktorilla, jonka kauhassa on kristalleja

PALAUtteita terapiasta

Tyytyväinen asiakas katsoo oikealle

Eeva Ranta, Kuopio

“Kuvataideterapia ja pouring tekniikka oli kyllä todella mielenkiintoinen ja ihana kokemus. Käsittelin terapiassa surun tunnetta, joka on ollut valtavan suuri, hukuttava, tunne. Mielikuvaharjoituksessa sain surun tunteen muutettua erilaiseen muotoon ja oloni vähän kevyemmäksi.

Kun Emma ehdotti pouring menetelmää vielä lisäksi, emmin vähän, koska en mielestäni ole luova -ollenkaan. Kokemus oli kuitenkin aivan ihana ja lopputuloksena pouring työstäni jäi mieleen se, miten kaunis siitä tulikaan. Joka edustaa myös sitä kauneutta mikä tunnetyöskentelyn lopputuloksena voi tulla.

Tunnetyöskentelyssä eri tekniikoiden yhdisteleminen täydentää erittäin hyvin toisiaan! Ja tämmöiselle - analyyttiselle, muka ei luovalle tyypille - pouring sopi erinomaisesti. Analyysit jää unholaan kun pouring vie mennessään!”

RATKAISU-KESKEINEN KUVATAIDE-TERAPIA

  • Yksittäinen kuvataideterapiatapaaminen työhuoneellani Itä-Helsingissä tai muussa valitsemassasi paikassa. Terapia voidaan toteuttaa myös etänä. Kesto 2 x 45 min. Hinta 144€ (sis. alv24%, 72€ kerta) Hinta sisältää materiaalit.

    Huomioithan ettei kyseessä ole KELAn tukema terapia.

  • Neljä 90 minuutin kuvataideterapiatapaamista työhuoneellani Itä-Helsingissä tai muussa valitsemassasi paikassa. Terapia voidaan toteuttaa myös etänä. Kesto 8 x 45 min. (yksi kerta 90 min, 69€ kerta) Hinta 555€ (sis. alv24%). Hinta sisältää materiaalit.

    Huomioithan ettei kyseessä ole KELAn tukema terapia.

  • Kahdeksan 90 minuutin kuvataideterapiatapaamista työhuoneellani Itä-Helsingissä tai muussa valitsemassasi paikassa. Terapia voidaan toteuttaa myös etänä. Kesto 16 x 45 min. (yksi kerta 90 min.) Hinta 999€ (sis. alv24%, 62€ kerta) Hinta sisältää materiaalit.

    Huomioithan ettei kyseessä ole KELAn tukema terapia.

Terapiasuhteen alussa luomme terapialle yksilöllisen terapiasuunnitelman sekä tavoitteet. Tämän jälkeen tapaamme suunnitellusti terapiatapaamisten äärellä.

Asiakas voi peruuttaa terapiatapaamisen veloituksetta 24 h ennen terapiaa. Mikäli terapia perutaan myöhemmin, on terapeutilla oikeus veloittaa asiakkaalta koko summa. Lääkärintodistusta vastaan, summaa ei veloiteta.

Minulla valmentajana on 100% vaitiolovelvollisuus ja toimintaani sitovat valmentajan eettiset säännöt. Eettiset säännöt löytyvät täältä.

lataa itsellesi ilmainen kuvataideterapeuttinen harjoitus

Lataa täältä itsellesi ilmainen kuvataideterapeuttinen harjoitus, jonka avulla voit tutkia omia tunteitasi ja tarpeitasi juuri tällä hetkellä (arvo 9,90€).